Sarjaotteluraportti NTP – RuT 2, pelattu 21.10.2017

Kesäkauden nousukarsintapettymykset ovat taaksejäänyttä elämää ja katse onkin kesän jälkeen suunnattu tiukasti jo sisäkauden menestykseen. Tällä kertaa kausi päästiin avaamaan kotikentällä raisiolaista RuT 2 vastaan. Uudenlaista väriä alkavalle kaudelle tuo myöskin pelimäärän muuttuminen siten, että yksittäinen sarjapeli pitää sisällään enää kaksi kaksinpeliä ja nelurin.

NTP – RuT 2 2-1

Kalle Keskinen NTP – Joona Vainisto RuT 2 6-4 6-3

Joona tiedettiin jo ennen ottelua äärimmäisen taistelevaksi ja rutinoituneeksi ruttilaiseksi ja Kalle olikin tämän tiedostaen valmistautunut otteluun hölkkäämällä kierroksen pururataa. Tällä kertaa hyvä valmistautuminen taisi tuoda kaksituntisessa mittelössä juuri sen tarvittavan edun Kallelle, jolla voitto saatiin sinetöityä. Ottelu itsessään oli juuri sellaista kuin odottaa saattoi: sadistisen pitkiä palloralleja ja riskien välttelyä. Joona oli saapunut Suomeen juuri usean viikon ulkomaanreissulta, joka saattoi vaikuttaa siihen, että hän teki hieman tavallista enemmän virheitä mikä käänsi pikkuhiljaa ottelua Kallen suuntaan.

Toisessa erässä Kallen johtaessa jo 5-2 alkoi kuitenkin pieni voittamisen vaikeus nostaa päätään. Ratkaisupaikoissa ylimääräinen jännitys kostautui helppoina virheinä ja Joona pääsi kaventamaan 5-3 tilanteeseen. Viimeisessä gamessa ongelmia ilmeni lisää jalkakramppien jo kolkutellessa ovea. Lopulta kuitenkin ottelu helpottavasti katki kolmannesta matsipallosta Joonankin saatua samaisessa gamessa jo yhden breikkipallon.

Kallen kommentit pelistä:

”Olipa mukava voittaa Joona ensimmäistä kertaa ns. virallisessa ottelussa. Täytyy silti sanoa että ihan parhaimmillaan ei kumpikaan tänään oltu. Onneksi sain pelin katki ennenkuin krampit äityivät liian tukaliksi.”

Pasi Pennanen NTP – Ari Saaranluoma RuT 2 1-6 3-6

Kakkosten ottelussa nähtiin vähän kovatempoisempaa lyömistä, sillä kumpikaan pelaajista ei juuri varmistellut vaan antoi paukkua sydämensä kyllyydestä. Arin tiedettiin olevan hyvässä vireessä, mutta tästä huolimatta hänen loistokas peli varsinkin ensimmäisessä erässä yllätti ja jätti Pasin pahasti lähtötelineisiin. Toisessa erässä näytti, että Pasi pääsee otteluun jo mukaan johtaen 3-2, mutta Ari ei tästä turhia häkeltynyt vaan jatkoi hyvää lyömistään vieden 4 viimeistä gamea putkeen.

Pasin kommentit pelistä:

”Arin vahva peli tuli pienenä yllätyksenä. Ei ollut tänään mitään jakoa tänään, tuntui että kaverilla toimi aivan kaikki.”

Keskinen/Pennanen – Vainisto/Dahlbom 6-3 6-4

Nelurissa jatkettiin muuten samalla kokoonpanolla, mutta Ari jättäytyi sivuun ja Frej Dahlbom tuli tilalle. Ensimmäinen erä mentiin tasaisesti syötönpitojen merkeissä kunnes 4-3 tilanteessa NTP sai tärkeän syötönmurron. Toinen erä mentiin niinikään tasaisissa merkeissä, mutta lopulta Pasi pääsi syöttämään ottelun voitosta 5-4 tilanteessa ja hoiti homman kunnialla kotiin. Pasi syötti nelurissa vahvasti antamatta vastustajalle yhtään murtoa. Huomionarvoinen detalji pelistä oli se, että Kalle ja Pasi voittivat kuudesta no-ad pallosta peräti viisi, eli tärkeissä pisteissä NTP oli tänään skarppina.